logo

Haapavesi Folk Music Festival
26.6. – 1.7.2017

 

FestariBlogi

Haapavesi Folk Music Festival

Maailman ensimmäiset kaupungit syntyivät, kun maanviljelys keksittiin hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-Idässä, ja paikallaan oleva elämäntapa mahdollistui (näin meille koulussa opetettiin). Uusimman teorian mukaan ensimmäiset kaupungit syntyivät uskonnollisten tapahtumien ympärille syntyneiden kauppapaikkojen kehittyessä vakituisiksi asutuksiksi. Jotta tapahtumapaikalle pyhiinvaelluksia tekevät ihmiset pystyttiin ruokkimaan, aloitettiin pysyvämpi maanviljely. Mitä uskonto näinä päivinä sitten oli? Tästä on olemassa vain arvailuja, mutta esi-isiin liittyvillä patsailla ja niiden palvomisella lienee ollut suuri...

Read More

Harva pop-genreen kuuluva (Eva & Manua tituleerataan folk-pop duoksi) yhtye kuulostaa tänä päivänä yhtä kotikutoiselta. Musiikissa kuuluu myös yhtyeen naissolistin suosikilta, Norah Jonesilta, tuttu sunnuntai-iltapäivien tunnelma. Yhtyeen alkutaipaleesta, tapaamisineen ja Etelä-Ranskan matkakertomuksineen, kerrotaan Hollywoodin romanttisista komedioista varastettuja kohtauksia. Miksi yhtyeen musiikki ei sitten ole liian makeaa siirappia, joka yhden kappaleen jälkeen tainnuttaa kuulijansa vahvaan sokerihumalaan? Duon kappaleiden laulumelodia toimii minimalistisimmillaan myös tulitikkuaskilla rahinalla säestettynä, ja...

Read More

Valtaa ja vallankumouksellisia Yksi tv-vuoden mielenkiintoisimpia ideoita oli lähettää Sami Yaffa maailmalle etsimään musiikin traditioita ja mysteeriä. Ohjelma oli piristävä poikkeus aikakautena, joka vannoo sellaisiin etuliitteisiin kuten pika-, kulutus- ja roska-. Yaffa etsi jokaisessa ohjelman jaksossa paikallisista kulttuureista musiikillisen tradition ääripäitä eli mestareita ja vallankumouksellisia. Tradition vaalijat pitäytyivät vanhassa perinteessä, klassikoissa, toki varioiden niitä omalle korvakuulolle sopiviksi. Vallankumoukselliset sen sijaan hakivat vaikutteita muista musiikkityyleistä ja kunnioittavat...

Read More

Haapavesi Folk Music Festival 2015 järjestetään tuttuun tapaan juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna, 25.6.-27.6.2015. Folkkeja on suunniteltu jo pitkään, edellisvuoden folkeista saakka. Taiteellinen ryhmä on taas kerran saanut aikaan monipuolisen ja hienon artistikattauksen, josta pääsemme pian nauttimaan. Hallitus ja muut folk-aktiivit ovat miettineet ensi kesän käytännön ratkaisuja, talousasioita ja jotain uuttakin aina kehitellään. Vaikka taustatyö on jo kovasti vauhdissa, niin yksi folkkien kannalta tärkein asia ovat talkoolaiset. Suuri...

Read More
})(jQuery)