logo

Haapavesi Folk Music Festival
26.6. – 1.7.2017

 

Tule mukaan talkoisiin

Haapavesi Folk Music Festival

Talkootehtävien kuvaukset

BACKLINE

Mitä tehtävä sisältää?

Tehtävänä on huolehtia, että esiintyjillä on ennen esiintymistä tai sound checkia kaikki tarvittavat soittimet ym. esiintymispaikalla. Äänentoisto huolehtii kaikesta äänentoistoon liittyvästä ja Backstage-ryhmä ruoka- ja juomatarjonnan, mutta usein esiintyjät tarvitsevat esim. tietyn korkuisia käsinojattomia tuoleja, kitaratelineitä, bassorummun jne., jotka backline-ryhmä hoitaa paikalle.

Tehtävän vaatimukset?

Olisi hyvä tietää jotakin yleistä soittimista, mutta asiat kyllä selviävät kysymällä. Jollakin ryhmäläisella olisi hyvä olla myös ajokortti.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Yhtyeet lähettävät kevään aikana sopimuksiensa mukana riderit, joista näkee, mitä soittimia he odottavat meidän hankkivan ja mitä tuovat itse mukanaan. Joskus pyynnöt voivat olla hyvinkin vaativia ja siksi vastaavan on hyvä olla jo keväällä mukana järjestelyissä auttaen etsimään esim. Sitä tiettyä syntikkaa. Itse fetivaalilla työtä on koko ajan, kun on ohjelmaakin, sillä lähes jokaiselle artistille täytyy huolehtia lavalle jotakin.

Vastaavan tehtävät?

Vastaava käy etukäteen läpi artistisopimukset ja kartoittaa erilaiset tarpeet. Tehdyn listan perusteella hän selvittää, että kaikki tarvittavat asiat ovat saatavilla festivaalin aikaan. Vastaava tekee myös työvuorolistat talkoolaisille.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa? 2-4 henkilöä.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Pääsee olemaan tekemisissä artistien kanssa ja yleensä keikkojen aikana on vapaata, jos on hoitanut hommat ajallaan valmiiksi.”

BACKSTAGE HUOLTO (K-18)

Mitä tehtävä sisältää?

Backstagella huolehditaan artistien toiveista mahdollisuuksien mukaan. Talkoolaiset vastaavat siitä, että artisteille on hankittu heidän sopimuksissaan mainitut toivomukset etukäteen. Toiveet käsittelevät ruokia, juomia ja muita mahdollisia tarvikkeita esiintymistä varten (tuolit, soittimet ynnä muut asiat tulevat backline-porukalta). Varsinaisen tapahtuman aikaan backstagelaiset huolehtivat että artistit saavat mainitut asiat oikeisiin aikoihin, oikeisiin paikkoihin. Lisäksi on pystyttävä vastaamaan tarpeisiin, joita ei sopimuksissa lue, usein pieniä toiveita voi ilmetä pitkin viikonloppua. Artisteille ohjataan myös majoituspaikat, ruokailu- ja pesumahdollisuudet heti heidän saavuttuaan paikalle. Vastataan myös siitä että kaikissa esiintymispisteissä (myös kirkossa ja auditoriossa) on kaikilla artisteilla saatavilla jatkuvasti alkoholittomia juomia (limsa, vesi, kahvi, tee).

Tehtävän vaatimukset?

Backstagella työskentelevällä henkilöllä tulisi olla hallinnassa ainakin peruskielitaito, sillä artistit tulevat ympäri maailmaa. Englanninkielen taidolla pärjää hyvin. Lisäksi tulisi löytyä reippautta ja ennakkoluulottomuutta, välillä tarvitaan myös hermoja. Koska olemme myös tekemisissä alkoholin kanssa, tulee backstagella työskentelevän olla täysi-ikäinen.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Backstagelaiset työskentelevät aamusta myöhään iltaan. Yleensä työ loppuu silloin kun viimeinen artisti aloittaa/ lopettaa keikan. Ainakin yhden ryhmään kuuluvan henkilön on myös koko viikonlopun ajan oltava puhelimella tavoitettavissa.

Vastaavan tehtätävät?

Vastaavan osalta työ alkaa jo päiviä ennen tapahtuman alkua, sillä kaikki asiat täytyy olla järjestyksessä tapahtuman alkaessa, juomat hankittu ja ruokatoiveet keittiölle tehtynä. Vastaava huolehtii paperille kaikki ruokatoiveet, jotka keittiö toteuttaa. Juomat hankitaan rekasta.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Varsinaiseen porukkaan tarvitaan n. 6 henkilöä. Yleensä päivisin on koko porukka yhtäaikaa töissä, kantamuksia etenkin ensimmäisen päivänä on paljon. Päivystysvuoroissa iltaisin työskentelee yleensä kaksi henkilöä. Pareittain työkin on aina mukavampaa.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Työ on monipuolista. Saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja tietysti tavata henk.koht. julkkiksia.”

JUONTAJAT & LAVAMANAGERIT

Mitä tehtävä sisältää?

Tehtävään sisältyy konserttien juonto ja soundcheckien valvominen (lähinnä aikataulun pitämisestä huolehtiminen soundcheckien aikana. Mikäli artisteilla on pyyntöjä, autetaan heitä niissä ja ollaan sitä varten festivaalin edustajana paikalla). Juontoja varten katsotaan yhtyeistä tiedot käsiohjelmasta ja myös artisteilta voi kysyä ennen lavalle menemistä, haluavatko että heistä sanotaan jotain. Myös konserttien aikana huolehditaan, että aikataulu pitää. Backstage- ja backlinehenkilöstö huolehtii artisteille kaiken tarvittavan lavalle ja lavan taakse, mutta koska juontaja on koko ajan lavan välittömässä läheisyydessä, juontajan tehtävään kuuluu myös konserttien aikana ottaa yhteyttä muuhun lavahenkilökuntaan, jos artistit tarvitsevat jotain. (Juontaja/lavamanageri pyytää backstage tai backline-henkilökuntaa hoitamaan asian jääden itse paikanpäälle.) Konserttien väleissä juontajat myös tiedottavat esim. muitten lavojen tapahtumista, levymyynnistä yms.
Materiaalia ei tarvitse muuta kuin kynät ja paperia sekä käsiohjelmat kaikille juontajille. Näitä kaikkea saa toimistosta. Myös puhelinnumerolista oman staff-passin takana on tärkeä.

Tehtävän vaatimukset?

Juontajalta vaaditaan reippaan asiallista esiintymistä, mutta aiempi esiintymiskokemus ei ole välttämätön. Kielitaito on hyödyksi, sillä erityisesti päälavalla juonnot pyritään sanomaan tiivistetysti myös englanniksi.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Vastaava tekee työvuorot ja pitää infon ennen festivaalia. Festivaalilla talkoolaiset työskentelevät työvuorojen mukaan aina kun on ohjelmaa tai sound checkejä.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Juontajien vastaava tekee työaikataulun hyvissä ajoin ja kertoo vielä
tehtävät (vanha hyvä olemassaoleva lista tehtävistä löytyy taiteelliselta johdolta) festivaaliviikolla juontajapalaverissa, jonka sopii itse juontajien kanssa.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Työt jaetaan juontajaporukan kesken siten, että päälavalla on ainakin iltaisin 2 juontajaa yhtä aikaa ja muilla lavoilla 1 juontaja. Sound checkien aikana paikalla on yksi henkilö. Yhteensä juontajia tarvitaan n. 10- 15 riippuen konserttien määrästä ja aikataulusta yleensä.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Työssä parasta on ehkä se, että saa olla suoraan yhteydessä artisteihin ja kertoa hauskoja juttuja lavalla. Tässä tehtävässä pääsee haastamaan itsensä!”

JÄRJESTYKSEN VALVONTA

Mitä tehtävä sisältää?

Järjestyksenvalvonta on festivaalin ja asiakkaiden yleisestä turvallisuudesta huolehtimista sekä asiakkaiden ohjaamista ja opastamista. Järjestyksenvalvontakortti ei ole pakollinen, sillä poliisilta voidaan anoa väliaikaista lupaa toimia järjestyksenvalvojana. Toivomme tietenkin, että mahdollisimman monella olisi kortti. Haapavesi Folkin talkoolaisina toimivien järjestyksenvalvojien työt ovat festivaalin aikana tapahtuva yövalvonta sekä lauantain lastenpäivän ja iltaisin Mäkirinteen valvontaa. Festivaalin pääasiallinen järjestyksenvalvonta on ulkoistettu.

KORISTELU

Mitä tehtävä sisältää?

Alueen koristelu ja tapahtuman jälkeen koristeiden pois otto: kukka-asetelmat (kukkien keräys luonnosta), koivut ym.

Tehtävän vaatimukset?

Omata ideoita ja luovaa taiteellista silmää helposti toteutettavien ja huokeahintaisten koristeiden tekoon.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Koristelun on oltava valmiina ennen festivaalia eli tehtävät hoidetaan festivaaliviikolla keskiviikkona ja torstaina.

Vastaavan tehtävät?

Ideoida etukäteen, mitä ja miten koristelu tehdään. Huolehtia raaka-aineiden saatavuus ja tehdä työaikataulu.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

2 hlöä.

Mikä on parasta/hauskinta?

Pääsee tekemään yhtä näyttävimmistä asioista Folk-puistossa ja festivaali on vapaa-aikaa.

KULJETUS (K-18)

Mitä tehtävä sisältää?

Kuljettaa artisteja majoituksesta festivaalialueelle sekä lentokentille ja rautatieasemille.

Tehtävän vaatimukset?

Ajokortti ja kielitaitoa, englannilla pärjää hyvin. Tehtävässä vaaditaan myös reipasta asennetta ja hyviä käytöstapoja, sillä kuljettaja saattaa olla ensimmäinen artistin tapaama henkilö liittyen festivaaliin tai joskus jopa Suomeen.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Artistikuljetuksia on koko festivaalin ajan. Joskus kuljetukset tapahtuvat myös myöhään yöllä tai aikaisin aamulla.

Vastaavan tehtävät?

Vastaava kartoittaa kuljetustarpeet ja tekeekuljettajille ajolistat, eli kuka minnekin milloinkin. Vastaava tekee ja toimittaa tarvittaessa kuljettajille lentokentillä tarvittavat artistien nimilaput.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

5-6

Mikä on parasta/hauskinta?

”Pääsee olemaan tekemisissä artistien kanssa. Kuskeille kerrotaan aina ne parhaat palat festareista, kun lentokentälle ajellaan… ”

KYLTIT / OPASTEET

Mitä tehtävä sisältää?

Ryhmä huolehtii tarvittavat kyltit ja opasteet festivaalialueelle ja sen lähiympäristöön sekä huolehtivat kyltit takaisin varastoon festivaalin päätyttyä.

Tehtävän vaatimukset?

Ainakin yhdellä ryhmästä on oltava ajokortti. Tehtävä vaatii myös oma-aloitteisuutta.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Kylttien on oltava valmiina ennen festivaalia ja kerättävä pois heti festivaalin jälkeen. Ennen festivaalia menee 2-3 päivää ja jälkeen yksi.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Hän kartoittaa olemassa olevien kylttien kunnon ja uusien tarpeen. Hän huolehtii uusien kylttien tekemisestä ja vanhojen korjaamisesta yhdessä talkoolaisten kanssa.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

2 hlöä.

Mikä on parasta/hauskinta?

Vapaata aikaa itse festivaalilla!

LEHDISTÖVASTAAVA

Mitä tehtävä sisältää?

Lehdistömateriaalin tekeminen ja lehdistön vastaanotto sekä heidän toiveisiinsa vastaaminen: haastattelujen järjestäminen, lehdistötilaisuuksien järjestäminen jne. Lisäksi lehdistövastaava(t) kirjoitta(vat) lehdistötiedotteita festivaalin aikana.

Tehtävän vaatimukset?

Tietämys Haapavesi Folk Music Festivalin ohjelmasta ja järjestelyistä. Jos ei aikaisempaa kokemusta, tehtävä vaatii  asioiden opiskelua. Hyvä ja selkeä kirjallinen ilmaisu on välttämätöntä.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Lehdistömateriaalit kasattava hyvissä ajoin ennen festivaalia:

– Esiintyjien esittelyt
– Esitteitä Haapavedestä ja festivaalista
– Käsiohjelma
– Aikataulu (myös sound checkit)

Vastaavan tehtävät?

Vastaava huolehtii, että lehdistön edustajilla on kaikki tarvittava materiaali ja tiedot. Hän huolehtii myös lehdistötilan hoidosta sekä laatii lehdistötiedotteet, jotka julkaistaan sekä sähköpostitse että Internetissä.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

1-2 hlöä

Mikä on parasta/hauskinta?

Työkokemus esim. tulevaisuuden ammattia varten. Useissa paikoissa mediayhteistyö kokemus on hyväksi. Pääsee olemaan ajantasalla festivaalin asioista koko ajan.

LEVY- & PAITAMYYNTI

Mitä tehtävä sisältää?

Levyjen ja paitojen myynti festivaalialueella.

Tehtävän vaatimukset?

Asiakaspalvelutaidot ja myös kielitaitoa.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Vastaava huolehtii alkuvalmistelut ja talkoolaiset ovat töissä koko festivaalin ajan pisteen aukioloaikojen mukaan.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Hän tekee työvuorolistat ja pitää huolta myytävistä tavaroista.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

4-8 hlö.

Mikä on parasta/hauskinta?

Levy- & paitamyyntiteltta keskellä aluetta, mistä näkee kaikki ihmiset ja kuulee päälavan artistit.

LIPUNMYYNTI

Mitä tehtävä sisältää?

Lippujen myynti festivaaliportilla sekä kirkossa.

Tehtävän vaatimukset?

Asiakaspalvelutaidot, oma-aloitteisuus, ystävällisyys. Päässälaskutaidosta on hyötyä.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Lipunmyynti alkaa tuntia ennen ensimmäisen artistin aloittamista ja kestää viimeisen artistin aloittamiseen saakka. Myyjiä töissä koko festivaalin ajan.

Vastaavan tehtävät?

Huolehtia paikalle kassat ja rannekkeet sekä pitää kirjaa myydyistä tuotteista. Vastaava tekee ryhmälleen työvuorolistat.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Yhtä aikaa töissä on 4 henkilö, kaikkiaan lipunmyyjiä tarvitaan 15-20 hlöä.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Näkee kaikki festivaalille saapuvat ihmiset ja artistit.”

MAJOITUS

Mitä tehtävä sisältää?

Majoitus pitää sisällään artistimajoituksesta huolehtimisen sekä artistilämpiön valvomisen. Artistimajoitukseen sisältyy mm. huoneiden luovuttaminen, avainrekisterin pitäminen, avainten vastaanottaminen, huoneiden siistimistä ja huoneiden osoittamista artisteille. Artistilämpiössä säilytetään soittimia ja artistit voivat harjoitella soittoaan. Talkoolaiset valvovat, että lämpiössä olevat soittimet ovat turvassa ja lämpiössä säilyy rauha harjoitteluun. Festivaaliin liittyvän informaation jakaminen sekä artistien viihtyvyydestä huolehtiminen kuuluu majoitustalkoolaisen työnkuvaan.

Tehtävän vaatimukset?

Englannin kielen taito on tärkeä ja muiden kielien puhumisesta on paljon hyötyä. Avoin, iloinen ja palvelualtis mieli auttaa artisteja viihtymään ja saamaan myönteisen kuvan festivaalistamme. Ajokorttiakin tarvitaan, mutta se ei ole pakollinen.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Vuorot jaetaan kaikkien majoituksen talkoolaisten kesken. Majoitusta hoidetaan pääasiassa kolmessa vuorossa, koska majoitustoimisto on avoinna klo 9.00- 03.00 välisen ajan. Festivaalin antimista pääsee nauttimaan kuitenkin vapaailtojen ansiosta.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Vastaava käy läpi artistisopimukset ennen festivaalia ja tekee majoituslistat. Tarvittaessa hän varaa majoituksia myös muualta kuin ammattikoulun asuntolasta etukäteen. Vastaava hoitaa ryhmälleen työvuorolistat sekä kuittaa avaimet ennen festivaalia ja palauttaa festivaalin jälkeen.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Majoituksessa on kerrallaan 2-3 hlö ja yhteensä festivaalin aikana n. 10 hlöä. Aina on 1-2 henkilöä joka vastaa avaimista ja opastuksesta sekä 1-2 hlöä, jotka vievät artisteja huoneisiin ja siivoavat paikkoja.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Tässä pestissä pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja kartuttamaan kielitaitoaan jutellessa ja neuvoessa niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin artisteja. Työn tahti on rentoa ja Folkeista pääsee nauttimaan ihan eri tavalla kuin yleisössä, koska artistit tulevat festivaalin aikana niin tutuksi.”

MYYNTIKOJUT & KEITTIÖ

Mitä tehtävä sisältää?

Olla yhteyshenkilönä myyntikojujen, keittiön ja festivaaliorganisaation välillä. Huolehtia myyntikojujen kanssa yhteyden pidosta, että heillä on kaikki tarvittava ja että homma toimii.

Tehtävän vaatimukset?

Jämpti ja jämäkkä henkilö

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Yhteydenpitoa myyntikojuihin jo ennen festivaalia. Vastaanottaa myyjät torstaina/perjantaina ja valvoa toimintaa festivaalin ajan.

Vastaavan tehtävät?

Tehtävässä on vain yksi henkilö, joka huolehtii tehtävän hoidosta.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

1hlö

Mikä on parasta/hauskinta?

”Suurin osa festivaalista on vapaata, jos kaikki on etukäteen sujunut hyvin.”

RAKENTAMINEN & PURKU

Mitä tehtävä sisältää?

Ryhmä kokoaa aidat, teltat, lavat ym. sekä purkaa ne festivaalin jälkeen.

Tehtävän vaatimukset?

Tomeruus ja ahkeruus. Fyysistä voimaakin tarvitaan.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Viikko ennen festivaalia ja 1-2 päivää festivaalin jälkeen.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Vastaava tekee etukäteisvalmistelut: aikataulut, materiaalihankinnat jne. sekä huolehtii, että asiat hoituvat.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

15-20hlö

Mikä on parasta/hauskinta?

”Itse festivaalin aika on vapaata. Näkee konkreettisesti työnsä tuloksen. Ilman rakentajia ei ole festivaalia!”

RAVINTOLAHUOLINTA (K-18)

Mitä tehtävä sisältää?

Tehtävänä on huolehtia, että festivaalin eri ravintolapis-teissä riittää juotavaa ja tarvittaessa hankkia sitä myös kesken festivaalien. Juomat tulevat juomakontissa festarialueelle etukäteen ja ravintolahuolinnasta vastaava tarkistaa, että kaikki tilatut juomat ovat tulleet. Hän ottaa haltuunsa kontin avaimet ja vastaa siitä, että kontista ei viedä luvatta juomia. Sitten laaditaan listat, joihin merkitään, mitä juomaa kontista on viety ja mihin toimipisteisiin. Nämä merkitään listoihin tukkimiehen kirjanpidolla. Toimipisteitä, joihin juomaa toimitetaan ovat ravintolapisteet, backstage, lehdistö, toimisto, VIP-teltta, Folk-café. Huolinta myös auttaa kylmäkaappien asentamisessa ravintolapisteisiin ja lukitsee ne yön ajaksi. Lisäksi huolinta järjestää tyhjät pullot koreihin ja vie ne pois ravintolasta. Ennen festivaalin alkua täytetään kylmäkaapit (sekä backstage ja muut toimipisteet) valmiiksi ja täydennetään niitä koko ajan sitä mukaa kun juomaa kuluu. Materiaaleja muuten ei tarvita kuin pari paperia ja kynää. Lukot + ketjut löytyvät festivaalilta.

Tehtävän vaatimukset?

Ahkeruutta ja jonkin verran fyysistä voimaa.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Yleensä vastaavan lisäksi on töissä 2-3 muuta henkilöä. Kaikki toimittavat juomaa toimipisteisiin. Yhden tulisi olla koko ajan kontilla vahdissa. Ennen tapahtuman alkua menee pari tuntia juomapisteiden täyttämiseen. Sen jälkeen on taukoa, kunnes ravintolamyynti alkaa illalla jatkuen ravintolan sukelmiseen ja konttien lukitsemiseen. Festivaalin jälkeen järjestetään kontti hyvään järjestykseen: tyhjät pullot viedään kauppaan.

Vastaavan tehtävät?

Huolinnan vastaava hoitaa aikataulutuksen, sekä mahdollisten lisäjuomien hankinnan keskusteltuaan toiminanjohtajan kanssa.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Yhtä aikaa 3-4.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Aivan koko ajan ei ole kiirettä, vaan joku ehtii aina välillä käydä kiertelemässä ja kuuntelemassa bändejä.”

RAVINTOLAMYYNTI (K-18)

Mitä tehtävä sisältää?

Myyntityötä, myyntialueen järjestyksen ja siisteyden ylläpitäminen.

Tehtävän vaatimukset?

Reipas iloinen myönteinen asiakaspalveluasenne, rahankäsittelytaito.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Lähinnä koko ilta on yksi vuoro. Aina parempi, jos tehtävään on mahdollista osallistua kahtena iltana.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tehtävä lähinnä myyntipisteitten kuntoon laiton ohjaus ja valmistelutyöt, varsinaisen myynnin organisointi ja valvonta, talkoolaisten opastus työhön. Materiaalit valmiiksi hankittuna toiminnanjohtajan toimesta.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Talkoolaisia tarvitaan n 15 hengen ryhmä (to,) pe ja la.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Osallistuminen folkhengessä talkoisiin, hyvä talkoohenki, voi samalla osallistua ja nähdä tasokasta ohjelmaa.”

SIIVOUS

Mitä tehtävä sisältää?

Pitää huolen festivaalialueen siisteydestä: roskikset, WC:t ym. Hyvin tärkeä tehtävä!

Tehtävän vaatimukset?

Reipasta mieltä ja oma-aloitteisuutta.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Festivaalin aikaan aamuisin alueen läpikotainen siivous. Festivaalin aikana siisteyden ylläpito.

Vastaavan tehtävät?

Huolehtia, että paikalla on kaikki tarvittavat siivoustarvikkeet, WC-paperit ym. Tekee työvuorolistat ja tarkistaa alueen aika-ajoin.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

6-10hlö

Mikä on parasta/hauskinta?

”Pääsee kiertelemään Folk-puistossa koko ajan.”

SÄHKÖ

Mitä tehtävä sisältää?

Sähköpuolen tehtävät ovat pitää yllä sähkön saatavuutta niin äänentoistolle (paljon) kuin pienen putiikin myyjälle (vähän) tasapuolisesti ja riittävästi. Työ on kaikessaan tiimityötä. Tiimissä on tarpeellinen määrä ammaattitaitoisia sähköasentajia joilla on valtuudet tehdä alan töitä. Työ lähtee käyntiin paljon ennen festivaalia, jolloin kaikilta myyjiltä ym. sähkön tarvitsijoilta tulee kunkin paikan vaatima tarve. Kokonaiskuvan saatuamme aletaan tehdä kartoitus mistä sähkö saadaan ja miten paljon tarvitaan minkäkinlaista kaapelia, jakorasiaa ym. ja mistä nämä saadaan hankituksi. Kun ja jos laitteet on saatu päästään tekemään asennukset ja johdotukset, mitkä pitää olla valmiina tietenkin siinä vaiheessa kun ko. porukat tulee paikalle (vaikka keskellä yötä).

Tehtävän vaatimukset?

Ammattitutkinto sähköalalta. Tämän osaston työ on samanlaista puurtamista kuin muidenkin talkoolaisten työ. Eli työ vaatii pitkää pinnaa, ammattitaitoa ja olemista paikalla pitkiäkin aikoja kerrallaan, työtä vuorotta välillä.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Asennukset hoidetaan ennen festivaalia ja loppu onkin pelkkää päivystystä. Eli koko festarin ajan pitää olla ammattitaitoinen sähköihminen tavoitettavissa vikojen ym. ongelmien ratkaisemiseksi.

Vastaavan tehtävät?

Huolehtia asennusten sujumisesta ja työturvallisuudesta.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

2-4 hlö. Isolla porukalla työ helpottuu. Festareiden aikaan yksi hoitaa päivystyksen. Aloitus ja lopetus vaatii koko porukan työpanoksen.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Kaikki talkootyö vaatii itseltä paljon, ja ilman oikeaa asennetta ei saa hyviä fiiliksiä niinku ei mistään.”

TOIMISTO

Mitä tehtävä sisältää?

Toimisto on

– talkooväen ja artistien infopiste: hakevat tarvittavat liput ja laput täältä (passit, rannekkeet, ruokaliput, kaikki tiedotteet jne.) ja muutoinkin kyselevät täältä yhtä sun toista maan ja taivaan väliltä 🙂
– yleisön infopiste: esitteitä, karttoja, majoituskyselyjä, liikenneyhteyskyselyjä, löytötavarat jne.
– ehdistön infopiste: hakevat passit, rannekkeet ja lehdistömateriaalin täältä

Tehtäviä:

– erilaisten hinnastojen, tiedotteiden, ohjelmien yms. tekeminen, monistaminen, laminointi ja paikoilleen vienti
– tiedusteluihin vastaaminen puhelimitse: ohjelma/esiintyjät, hinnat jne.

Tehtävän vaatimukset?

Toivomuksena iloinen mieli ja positiivinen asenne, hyvät sosiaaliset taidot ja mukavaa, jos englannin kieli sujuisi.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

jokainen on töissä yhteensä vähintään 10 tuntia, jos pystyy ja jokainen saa yhden vapaa-illan.

Vastaavan tehtävät?

Vastaavan tulee olla täysi-ikäinen. Hän hankkii tarvikkeet/ materiaalit ja tekee työvuorolistat sekä perehdyttää tehtäviin.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

Töissä on yhtä aikaa 2-3 henkilöä. Yhteensä toimistolaisia on n. 10-12.

Mikä on parasta/hauskinta?

”Parasta toimistolla on se, että näkee ja tapaa monenlaisia ihmisiäa ja tietysti mukavia artisteja.”

VALOKUVAUS

Mitä tehtävä sisältää?

Festivaalin dokumentointi.

Tehtävän vaatimukset?

Kokemusta valokuvauksesta.

Millainen aikataulu tehtävässä on?

Koko festivaalin ajan. Olisi hyvä saada kuvia kaikista artisteista ja tilanteista jos vain mahdollista.

Vastaavan tehtävät?

Tehdä aikataulut kuvauksille.

Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?

2-3hlö

Mikä on parasta/hauskinta?

”Pääsee katsomaan artisteja ja olemaan heidän kanssaan tekemisissä.”

Ilmoittaudu talkoisiin

Talkoissa viikonlopun aikana yli 10 tuntia +3 t (purku) saa
viikonloppurannekkeen, muutoin päiväranneke (väh. 5 tuntia, saa
valita päivän).

– 1 ruokalippu työskentelypäivää kohti

– 2 juomalippua/hlö

– T-paita 5 EUROA

Nimi (pakollinen)

Ikä (pakollinen)

Puhelin (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Talkootehtävä

Viesti


})(jQuery)