logo

Haapavesi Folk Music Festival
27.6. – 29.6.2019

 

Django Collective Helsinki feat. Sami Saari

Django Collective Helsinki feat. Sami Saari

Django Collective Helsinki on vuonna 2011 toimintansa aloittanut akustinen swing-yhtye, jonka ydinryhmä koostuu monissa liemissä keitetyistä ammattimuusikoista. Ryhmä on keikkaillut aktiivisesti festivaaleilla, klubeilla, yksityisjuhlissa ja on pääkaupungissa tunnettu järjestämistään erityisen lämminhenkisistä, jo stadilaiseksi ilmiöksi muodostuneista jami-illoistaan. Vanhaa, juurevaa ja hyväntuulista gypsy swingiä Django Reinhardtin ja Stéphane Grappellin tyyliin 1930-50 -luvuilta. Ryhmä esittää myös omia sävellyksiään, joissa perinne sekoittuu raikkaalla tavalla myöhempään jazzilliseen ilmaisuun.

 

Suomen virallinen soulin kummisetä Sami Saari on tehnyt pitkän ja näkyvän uran ja tunnetaan monesta yhteydestä. Useamman soololevyn julkaissut mies muistetaan varsinkin hiteistä Onnenkyyneleet ja Ainutkertainen. Monipuolisena musiikin tekijänä Samia on nähty omien keikkojensa lisäksi mm. teatterien lavoilla ja Dallapén solistina. Suomalaisen soul-musiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on kuitenkin aina ollut sielultaan myös jazz-mies. Haapavedellä kuultava yhdistelmä taitavan gypsy swing -yhtyeen pettämättömän svengin kanssa onkin väkevä.

 

Aki Hauru – kitara
Tomi Kettunen – kitara
Kimmo Iltanen – kitara
Laura Airola – viulu
Tero Tuovinen – kontrabasso
Sami Saari – laulu

 

Kotisivut
Facebook
YouTube

Kuva(dch): Jukka Mykkänen

Category

2019, 28.6 Perjantai

})(jQuery)