logo

Haapavesi Folk Music Festival
27.6. – 29.6.2019

 

Taidenäyttely: Jakkila ja Valtakari

Taidenäyttely: Jakkila ja Valtakari

Melankolista kauneutta ja hienovaraista rujoutta

Eeva-Kaisa Jakkila (s. 1954) ja Jussi Valtakari (s. 1955) ovat taiteilijapariskunta Taivalkoskelta Pohjois-Suomesta. Taivalkoski, jonne pariskunta perusti perheensä vuonna 1988, on maantieteellisesti kaukana suomalaisista museoista ja gallerioista. Tämä etäisyys ja etäisyyden synnyttämä ulkopuolisuus on kuitenkin molemmille taiteilijoille voimavara. Taidemaailmaa, siinä eri muodoissa risteileviä trendejä ja jopa yhteiskuntaa, voi Taivalkoskelta tarkkailla syrjästä ja ulkopuolelta.

Molempien taiteilijoiden luovuudella ja taiteella on ainakin kaksi lähdettä. Yhtäältä tärkeää on ihminen ja toisaalta ympäristö. Ihminen ja ympäristö löytyvät lähes poikkeuksetta heidän molempien teoksistaan. Ympäristö voidaan nähdä paitsi luontona myös ympäröivänä maailmana laajemmin.

Eeva-Kaisa Jakkila maalaa ja piirtää usein vanerilevyille, jotka on sahattu kuvatun hahmon muotoon. Lisäksi hän maalaa akvarellejaan myös perinteisemmin paperille. Viimeaikaisissa töissään Jakkila on käsitellyt paljon melankolian teemaa.  Melankolia, joka on jollakin tavalla ristiriitainen ja moniselitteinen tunne, ymmärretään joskus negatiivisena tunteena tai tunnelmana. Toisaalta se koetaan ylevyyden ja kauneuden lähteenä. Jakkila on itse kertonut kokevansa melankolian ja sen käsittelemisen hedelmällisenä ja luovana tilana. Hänen äärimmäisen kauniissa akvarelleissaan tämä moniselitteinen tunne syntyy usein ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Akvarellien läpikuultavien ja paikoin heijastelevien kasvien ja lehvästöjen keskeltä katsoo ihminen. Kyse on myös teosten unimaisemien kauneuden ja ulkoisen todellisuuden – joskus karunkin – välisestä suhteesta. Teosten äärellä tuntee ja ymmärtää, että ne ovat intiimejä ja tekijälleen hyvin henkilökohtaisia.  Jakkilan mielikuvituksellisissa ja surrealistisissa maalauksissa on samaa kuin Henri Rousseaun (1844–1910) monitulkintaisten viidakkomaalauksien tunnelmissa.

Taidemaalarina aloittanut Jussi Valtakari on vuosien mittaan kokeillut erilaisia tekniikkoja ja ilmaisukeinoja. Viime vuosina hän on tehnyt vesiväreillä tai kaseiinitemperalla maalattuja pieniä puisia veistoksia kuin aikuistunut Vaahteramäen Eemeli. Olipa Valtakarin veistämät hahmot hänelle läheisiä tai häntä askarruttavia ilmiöitä edustavia ihmishahmoja, ovat ne karhean kauniita. Veistoksissa ei ole mitään hiottua tai puunattua ja Valtakarin veitsen jälki on samanaikaisesti sekä hienovarainen että rujo. Jälki muistuttaa taidokkaisiin puupiirroksiin välittyneitä veitsen jälkiä. Tuntuu melkein kuin näissä veistoksissa puupiirroksen lähtökohtana oleva puulaatta olisi jollakin maagisella toimenpiteellä käännetty kolmiulotteiseksi hahmoksi. Hahmot ovat pääsääntöisesti jossakin puuhassa tai toimessa ja niiden asennot, eleet ja ilmeet ovat hyvin harkittuja ja puhuttelevia. Veistoksista tulee mieleen paitsi suomalainen kansantaide myös keskisuomalaisen kuvanveistäjä Hannes Autereen (1888 – 1967) kansankuvaukset. Käsitteellisemmän ulottuvuuden Valtakarin teoksiin tuovat usein vihjailevat ja monimerkityksiset teosnimet sekä hahmoihin kirjoitetut tekstit. Teosnimet, kuten Ilman muistia eteenpäin juosten liput hulmuten tai Iskä on nyt vähän tilanteessa, korostavat teosten huumoria ja leikkisyyttä sekä tuovat niihin välillä poliittisia sävyjä.

Molempien taiteilijoiden teoksista välittyy lempeän ymmärtävä suhde niin itseä, kanssaihmisiä kuin meitä kaikkia ympäröivää luontoa ja todellisuuttakin kohtaan.

Salin aulassa

Category

Arkisto 2016

})(jQuery)