logo

Haapavesi Folk Music Festival
25.6. – 27.6.2020

 
Haapavesi Folk Music Festival

Syys-Folk 16.-18.10.2020

Laulu

Opettaja ilmoitetaan myöhemmin

Hanuri: Teija Niku

Kansanmusiikkia Pohjoismaista ja Balkanilta
5-rivinen hanuri,1- 2-3-riviset, yhtyeet

Paimensoitto Teppo Revon hengessä, irlantilainen kansanmusiikki: Samuli Karjalainen

Paimensoittoa omasta päästä

Tinapilli, huilu, bodhran, kitara, yhtyeet. Kurssilla pyritään perustamaan yhtye, johon käyvät kaikki soittimet. Myös yksityistunnit!

Samuli Karjalainen on monipuolinen muusikko jolla on vahva irlantilaisen musiikin tausta. Hän on asunut ja opiskellut Irlannissa ja soittaa lukuisissa yhtyeissä sekä opettaa ympäri Suomea niin musiikkioppilaitoksissa kuin kursseillakin. Hänen luontainen uteliaisuutensa erilaisia ääniä ja kokeellisuutta kohtaan on saanut hänet laajentamaan osaamistaan myös skandinaavisen musiikin ja improvisoinnin sekä musiikkiterapian ja musiikin tuottamisen suuntaan.

Kielisoittimilla tyylistä toiseen: Petri Hakala

Mandoliini, kitara, mandola ym. yhtyeet

Viulu: Esko Järvelä

Kanadanranskalainen perinne, Quebec, Skandinavian viulusävelmiä, tanssilajit, koristelu, yhtyeet

Viulu: Heikki Kangasniemi

Irlantiviulu, yhtyeet

Koskettimilla komiasti: Timo Alakotila

Harmooni, piano

Timo Alakotila on suomalainen muusikko, säveltäjä ja musiikinopettaja. Hän on taiteilijaprofessori viisivuotiskaudella 2012–2016.

Alakotila kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1978 Nurmjärven yhteiskoulusta ja suoritti vuonna 1992 musiikkiteorian opettajan tutkinnon Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa pääaineenaan sävellys. Hän opetti vuosina 1983–2014 Pop & Jazz Konservatoriossa musiikin teoriaa, säveltapailua ja pianonsoittoa ja sivutoimisena Sibelius-Akatemiassa vuosina 1989–2013 improvisointia, vapaasäestystä, pianon- ja harmooninsoittoa, säveltapailua, sovitusta, nuotintamista ja yhtyesoittoa.

Vuonna 1996 Alakotila sai yhdessä Maria Kalaniemen ja Aldargaz-yhtyeen kanssa Nuoren taiteen Suomi -palkinnon. Valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan hän on saanut vuosina 2000, 2006 ja 2011 sekä platinalevyn Kyllä tukkipoika tunnetaan -levystä.

Alakotila on tehnyt runsaasti levytyksiä tuottajan, säveltäjän, sovittajan ja muusikon ominaisuudessa. JPP-yhtyeen kanssa hän on tehnyt 12 levyä vuosina 1986–2014 ja Maria Kalaniemen kanssa seitsemän levyä vuosina 1990–2014. Hän on levyttänyt myös Trokan, Tango-orkesteri Unton, Karen Tweedin, Nordik Treen, Johanna Juholan, T for Threen, Luna Novan ja Terhi Puronahon kanssa.

Kurkkulaulun tyylit ja tekniikat: Sauli Heikkilä

Tuvalaisesta  näkökulmasta kaikentasoisille kiinnostuneille laaja katsaus kurkkulaulun maailmaan.

Korona:

Opisto seuraa korona-viruksesta aiheutuvia määräyksiä ja ilmoittaa kurssilaisille
mahdollisista muutoksista kurssin suhteen.

Kurssien aikataulu / opetus:

pe 16.10 klo 15.00 – 21.00
Ilmoita Timolle, moneltako pääset perjantaina Haapavedelle!
la 17.10 klo 9.00 – 17.00
su 13.10 klo 9.00 – 16.00 (tarvittaessa)

Opetusta 15–18 tuntia/ryhmä, opetus on pääasiassa ryhmäopetusta, mutta yksityistunteja voidaan myös järjestää. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja tasoisille oppilaille. Kaikki opettajat opettavat tarvittaessa sekä aikuisia että lapsia ja nuoria! Oppilaita opettajia kohden tarvitaan min. 7, jotta kurssi toteutuisi. Jos haluat opettajan listan ulkopuolelta, ole yhteydessä pikimmiten. Vasta-alkajat tervetuloa!

Kurssien maksut:

Opetus: aikuiset 70 € / lapset 35 € Opetus ja ruokailu: aikuiset 100 € / lapset 65 € Opetus ja täysihoito: 170 € / lapset 135 € (sis. majoituksen ja ruokailut) (ruokailu sis. pe: päivällinen, la: lounas + päivällinen, su: lounas + päätöskahvit
Aterianhinnat (muilta kuin majoittuvilta ja opetuksen + ruokailut varanneilta)
Aamupala 7 €
Lounas/Päivällinen 8,90 €

Majoitusmahdollisuus:

Majoitusmahdollisuus: 40 €/vrk/hlö. Soluasunnoissa 2-3 hengen huoneissa.
50 €/vrk/hlö. 1 hengen huoneessa. 1 hengen huone varataan mahdollisuuksien mukaan niiden rajallisuuden vuoksi. Otamme yhteyttä, mikäli varausta ei voida toteuttaa.
(majoitus sis. liinavaatteet ja aamupalan)
Lisätietoja majoituksesta, ruokailuista ym.
Ingrid Dits, , puh. 040-868 2290

Iltaisin soitellaan opistolla ja Marjuskassa

Kirkkokonsertti  la 17.10. klo 19.00

Pikku konsertti  Lönnin Sali la 17.10. klo 20.00 – 23.00, opettajat ja kurssilaiset

Ilmoittaudu kurssille täältä

Kaikki muutokset mahdollisia!

Ryhmät voivat valita opettajakseen myös jonkun muun opettajan listan ukopuolelta! Toimi pian!

})(jQuery)