logo

Haapavesi Folk Music Festival
25.6. – 27.6.2020

 

Rehupiikles

Rehupiikles on huumoripitoinen rock’n’roll-jazz-kantri-blues-kansanmusiikkiyhtye, jonka musiikki ja show saa haurankaivajankin nauramaan. Nimi Rehupiikles tulee siitä, että aikanaan vanhat isännät ja emännät Etelä-Pohjanmaalla eivät osanneet lausua Beatles-yhtyeen nimeä, ja Rehu-etuliite viittaa tietysti maatalouteen ja maaseutuun.

 

Rehupiikles perustettiin vuonna 1986 Jalasjärvellä. Alkuperäinen idea lähti liikkeelle siitä, kun yhtyeen keulahahmo Joose Tammelin käänsi Beatles-yhtyeen sanoituksia etelä-pohjanmaan murteelle. Esim. Hard Days Night oli Koventunpuoloonen ehtoo, Cant Buy Me Love oli Mua flikat ei saa tai I Wanna Hold Your Hand oli Käsikynkkää.

 

Marraskuussa 2019 yhtye julkaisi pitkän tauon jälkeen tuplalevyn nimeltä Ilmastonmuutos. Rehupiikleksen rempseä keikka on parasta mahdollista viihdettä minne tahansa, missä kaksi tai useampi pohjalainen (tai pohjalaisen kanssa elävä) kohtaa: virman pikkujouluihin, uuden navetan avajaisiin tai vanhan isännän merkkipäiville. Kaikki hulluus ja konhoottaminen kunniaan. Äläkää olko niin totisia!

 

Tapani Mettomäki – soolokitara

Keijo Harjusluopa – komppikitara

Mauri Sirveli – saksofooni

Kaapo Sirveli – vetopasuuna

Szczepan Mäki-Vetentelä – baritoonisaksofooni

Aulis – trumpetti

Pauno Sivula – uruut

Topi Köykkä – rumpupatteri (8 etutomia)

Reino Välikohtaanen – passo

Kauko Ojaniemi – laulu, perkussiot

Kyösti Yli-Jaskari – laulu

 

Kotisivut

Facebook

YouTube

Spotify

 

Kuva: Jyrki Keskinen

Category

2020, 26.6. Perjantai

})(jQuery)