LAUANTAI // SATURDAY
28.6.2025
PÄÄLAVA
22.00-23.00
AIJA PUURTINEN & BROOKLYNIN SATU
AIJA PUURTINEN & BROOKLYNIN SATU
Aija Puurtinen & Brooklynin satu on musiikin keinoin toteutettu aikamatka amerikansuomalaiseen siirtolaisuuteen ja sen mielenmaisemaan. Tarjolla on akustisesti ja puoliakustisesti toteutettua, sekä suomeksi että ”fingelskaksi” esitettyä, voimakkaasti sekä suomalaisesta että amerikkalaisesta kansanmusiikista ammentavaa epookkia. Mausteena on folkia, bluesia ja jopa jamaikalaisia aineksia.
Suomesta lähti ennen toista maailmansotaa Pohjois-Amerikkaan kolmannesmiljoona siirtolaista. Basisti ja laulaja Aija Puurtinen on säveltänyt Perttu Hemmingin finglishiä hyödyntäviin teksteihin uusia, muuttoliikkeen erilaisia ulottuvuuksia ja ajanjaksoja ilmentäviä siirtolaislauluja. Niissä tarinoidaan menneisyyteen haikaillen, hiljentyen ja huvitellen. Konsertissa kuullaan materiaalia keväällä 2025 ilmestyvältä albumilta "Julmat jäähyväiset" sekä kolmelta aiemmin julkaistulta levyltä. Aija Puurtinen – laulu ja bassokitara Selina Sillanpää – viulu ja taustalaulu Helmi Antila – viulu, piano ja taustalaulu Esa Kuloniemi – laulu ja kitara Mooses Kuloniemi – rummut |
|