PERJANTAI // FRIDAY
28.6.2024
PÄÄLAVA
21.45-22.45
JAAKKO LAITINEN & LAPIN LISÄ
JAAKKO LAITINEN & LAPIN LISÄ
Hurlumhei-henkisten Lapland-Balkan-laulujen laulajana kansainvälisestikin kunnostautunut Jaakko Laitinen tuo päivänvaloon pitkäsoiton verran lainattuja Lapin lauluja. Levyn pääpaino on erityisesti jenkassa ja humpassa, valssia ja beat-iskelmän ulottuvuuksia unohtamatta. Iskelmämusiikkia on totuttu kuulemaan yleisönpalvelumusiikkina, missä oikeana pidettyyn tanssitempoon osuminen on onnistumisen merkki, mutta Jaakko Laitinen & Lapin Lisä on päättänyt palvella yleisön sijasta musiikkia itseään tutkien näiden laulujen laajempia mahdollisuuksia kiihdyttäen välistä humpat suoranaiselle turbo-vaihteelle.
Laulujen sanoitukset ovat tiukasti paikallisia tarinoita laajan Lapin erilaisista elämänpiireistä. Luonto ja sen varassa eläminen näyttelevät merkittävää roolia. Yhdentekeväksi yhdenmukaistuvan soittolista-algoritmi-yhtenäiskulttuurin ajassamme humpan hikisyys ja sanoituksellinen epämääräisyys voivat tuntua hämmentävältä, ja näin on tarkoituskin. Jaakko Laitinen & Lapin Lisän mato on vaikuttaa päällisin puolin harmittomalta nostalgia-aktilta, mutta varsinainen koukku on sen tapa avata aukkoja mahdollisiin todellisuuksiin, jotka suomalaiselta viihdeteollisuudelta ja keskittämiskapitalismilta kaikessa näennäisrationaalissa tehokkuudessa ovat jääneet kokeilematta. Levy on syntynyt Laitisen sekä Väärän Rahan toisen perustajajäsenen Marko Roinisen aivoituksista ja etenkin koti-ikävästä. On aika pistää tanssitanner tömisemään ja avata portit toisiin todellisuuksiin!
Jaakko Laitinen - laulu
Marko Roininen - haitari
Matti Pitkänen - viulu, maniska ja stilikka
Valtteri Bruun - kitara ja mandoliini
Antti Kujanpää - koskettimet
Sampo Riskilä - basso
Niklas Ahlsved - rummut
Web