Juontajat ja lavamanagerit
Mitä tehtävä sisältää?
Tehtävään sisältyy konserttien juonto ja soundcheckien valvominen. Soundcheckien aikana huolehditaan aikataulutuksesta ja ollaan festivaalin edustajana paikalla. Lisäksi huolehditaan esiintyjien tarpeiden ja toiveiden täyttämisestä. Myös konserttien aikana huolehditaan, että aikataulu pitää. Backstage- ja backlinehenkilöstö huolehtii artisteille kaiken tarvittavan lavalle ja lavan taakse, mutta koska juontaja on koko ajan lavan välittömässä läheisyydessä, juontajan tehtävään kuuluu soundcheckien ja konserttien aikana ottaa yhteyttä muuhun lavahenkilökuntaan, jos artistit tarvitsevat jotain.
Tehtävän vaatimukset?
Juontajalta vaaditaan reippaan asiallista esiintymistä, mutta aiempi esiintymiskokemus ei ole välttämätön. Yleisö tulee katsomaan esiintyjiä, ei juontajia.
Millainen aikataulu tehtävässä on?
Vastaava tekee työvuorot ja pitää infon ennen festivaalia. Festivaalilla talkoolaiset työskentelevät työvuorojen mukaan aina kun on ohjelmaa tai soundcheckejä. Lisäksi osallistutaan festivaalin purkuun.
Kuinka monta yhtä aikaa työssä/koko porukassa?
Työt jaetaan juontajaporukan kesken siten, että päälavalla on ainakin iltaisin 2 juontajaa yhtä aikaa ja muilla lavoilla 1. Yhteensä juontajia tarvitaan 10-15 riippuen konserttien määrästä ja aikataulusta yleensä.
Mikä on parasta/hauskinta?
Työssä parasta on ehkä se, että saa olla suoraan yhteydessä artisteihin ja kertoa kivoja juttuja lavalla.