Palkitulla Haapavesi Folk Music Festivalilla kansanmusiikin legendoja ja nousevia nimiä
7.2.2022
33. Haapavesi Folk Music Festival järjestetään tulevana kesänä 30.6.-2.7.2022. Festivaali sai hiljattain merkittävän tunnustuksen kansanmusiikin alan palkintoja jakavalta Eläköön Folk! -gaalalta, kun sille myönnettiin Risteys-palkinto. “Risteys-palkinnon saaja on henkilö, ryhmä, yhteisö tai taho, joka toiminnallaan edistää kulttuurien kohtaamista ja oikeutta omaan musiikkiin.” Palkinnon saajan valitsi Maailman musiikin keskus.
- Festivaali ja sen ohessa järjestettävät monipuoliset kurssit ovat olleet kansainvälinen kulttuurien kohtauspaikka aivan toimintamme alkuajoista lähtien. Palkinto antaa luottamusta jatkaa valitsemallamme tiellä – erityisesti tällaisena aikana, jolloin kulttuurin tärkeyttä on kyseenalaistettu laajasti yhteiskunnassamme, kertoo taiteellinen johtaja Teija Niku.

Festivaalilla on totuttu kuulemaan niin kansanmusiikin legendoja kuin nousevia nimiäkin, eikä tuleva kesä tee tähän poikkeusta. Ruotsalainen Väsen Duo ja yhdysvaltalainen Bruce Molsky ovat Folk-yleisölle tuttuja jo vuosien takaa ja todellisia kansanmusiikin legendoja. Dynaaminen folkrock-bändi Iva Nova Pietarista sen sijaan tekee tänä vuonna Folk-debyyttinsä. Tämän hetken tunnetuimpiin kotimaisiin kansanmusiikkinimiin kuuluvat saamelaismystiikkaa henkivä Vildá, toisen albuminsa keväällä julkaiseva Maija Kauhanen sekä pelimannityttöbändi ENKEL. Nousevia etnonimiä edustavat mm. suomenkielisen latinopopin sanansaattaja Vili Mustalampi yhtyeineen, hypnoottinen multi-instrumentalisti Pelkkä Poutanen sekä Vuoden Kansanmusiikkitekijäksi juuri Eläköön Folk! -gaalassa palkittu Akkajee. Suuren yleisön parhaiten tuntema artisti festivaalilla on epäilemättä tämän hetken ykkösartisteihin kuuluva Ellinoora, jota kuullaan perjantaina päälavalla. Undergroundrockin suosikki Litku Klemetti esiintyy torstai-iltana, kuten myös Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen duo, jossa raskaan musiikin legenda ja modernin kansanmusiikin tiennäyttäjä kohtaavat. Entisistä Haapaveden pikkupelimanneista, nykyisistä musiikin ammattilaisista, koostuva Haapavesi House Band tarjoaa yleisölle jälleen monipuolisen musiikkikimaran, kun yhtyeen lauantaisen konsertin solistiksi saapuu samettiääninen Amadeus Lundberg. Konsertissa kuullaan tänä vuonna myös bändin jäsenten omia sävellyksiä. Lauantai-iltana voi katsastaa myös energisen valloittavan Arppa-yhtyeen, joka on matkalla popsensaatioksi. |
Haapaveden kamariorkesteri lukuisine vierailijoineen esiintyy tuttuun tapaan kirkossa perjantai-iltana. Kamariorkesterin Sibelius-teema jatkuu 6. sinfonialla ja ohjelmistossa on myös mm. lupaavan nuoren säveltäjäduo Salonen & Steinin uusi teos Lento Pohtovuorille. Lauantaina kirkossa kuullaan Timo Alakotilan mandoliinikonsertto solistinaan Petri Hakala.
Lauantain Lastenpäivässä pikkuväkeä riemastuttavat muun muassa television lastenohjelmista tuttu Susanna Volanto Laitakaupungin Orkesterin kera sekä jo yli 20 vuotta toiminnassa ollut lastenmusiikkiorkesteri Loiskis. Juha Hurmeen Älykkään kirjallisen huumorin peruskurssilla otetaan tällä kertaa käsittelyyn Pentti Haanpään tuotanto. Perjantai-iltapäivänä festivaalin valloittaa niinikään Hurmeen johdolla KalevalaFest. Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen tavoitteena on monitaiteellinen, -kulttuurinen ja -tieteellinen yllätyshyökkäys kalevalaisen kansanperinteen kimppuun. Klubilla oman näkemyksensä kalevalaisesta perinteestä esittävät Kalevalan Ydinfysiikkaa -teatteriryhmä sekä kansainvälisesti tunnettu vocal-folk-hop -yhtye Tuuletar.
Festivaaliviikon käynnistävällä 35. Folk-kurssilla opiskellaan jälleen kotimaisten ja ulkomaisten kansanmusiikin huippujen johdolla; ruotsalaista, suomalaista ja amerikkalaista perinnemusiikkia, kurkkulaulua, fadoa ja paljon muuta. Soittimista suosituimpia ovat kielisoittimet ja viulu. Lapset ja perheet ovat erityishuolinnassa ja ohjattua toimintaa on koko perheelle koko viikoksi.
Tulevana kesänä festivaalialueella otetaan jälleen käyttöön kaksi sisälavaa: yleisön rakastamat Sali ja Verstas*. Myös viime kesänä hyväksi havaittu Pihalava tulee pysymään käytössä tutuksi tulleen Päälavan ohella.
- Viime kesän festivaali oli tunnelmaltaan suoranaista juhlahumua, tapahtumien kaipuu oli niin kouriintuntuva. Tuotannolla on nyt kokemusta turvallisen tapahtuman toteuttamisesta poikkeusaikana, mikä on mainio lähtökohta festivaalivalmisteluille, toteaa toiminnanjohtaja Salla Ahvenjärvi.
Haapavesi Folk Music Festival 30.6.-2.7.2022
Folk-kurssi 27.6.-1.7.2022
*EDIT 13.5.2022: Verstas remontissa, aiemmin Verstaalle ilmoitetut artistit esiintyvät Pihalavalla ja Salissa