TORSTAI // THURSDAY
26.6.2025
SALI
22.00-23.00
TIMO ALAKOTILA & YUKA FUJINO (FI/JP)
TIMO ALAKOTILA & YUKA FUJINO (FI/JP)
Yuka Fujino on taitava japanilainen harmonikansoittaja, joka säveltää musiikkinsa ja esittää sitä useissa kokoonpanoissa maassaan. Hänen musiikkinsa on vivahteikasta ja melodista koskettaen jokaista kuulijaa. 2022 alkoi yhteistyö monesta yhtyeestä tutun säveltäjä-pianisti Timo Alakotilan kanssa heidän tavattuaan Tokiossa. Tämän jälkeen duo on esiintynyt sekä Suomessa että Japanissa äänittäen kaksi levyä vuonna 2024: Seiras äänitettiin Suomessa ja livelevy Kokuu tokiolaisella Kiwa-klubilla.
Ohjelmisto sisältää molempien artistien sävellyksiä sekä joitain cover-kappaleita, improvisoituja sooloja kuullaan myös julkaisuilla sekä konserteissa. Kesän Suomen keikoilla kokoonpanoon liittyy myös kaksi suomalaista muusikkoa. Viulisti Jonna Lankinen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt vaikuttaa monissa yhtyeissä ja valmistua Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Stella Michael on lahjakas huilisti, joka soittaa tällä hetkellä Vaasan kaupunginorkesterissa, ja on opiskellut Sibelius-Akatemian lisäksi Tanskassa ja Etelä-Koreassa. Haapavedellä päästään kokemaan tämän uuden huippukvartetin ensiesiintyminen! Timo Alakotila – piano Yuka Fujino – harmonikka Jonna Lankinen – viulu Stella Michael – huilu |
|